sunnuntai 21. heinäkuuta 2013
Tekijänoikeuslain kohtuuttomuus
Suojauksen purkaminen on ainoa tapa varmistaa se, että laillisesti hankittu teos pysyy lukukelvollisena jakelijasta riippumatta. DRM-suojattu materiaali siis lakaa toimimasta, mikäli jakelija lopettaa liiketoimintansa, eikä ketään muu jatka jakelijan DRM-palvelimen ylläpitoa.Poikkeuksetta käyttösopimukset DRM-suojatun materiaalin jakelijoilla ovat laadittu niin, että ne antavat jakelijoille laajat oikeudet toimia haluamallaan tavalla. Jakelija voi esimerkiksi koska tahansa tehdä koko kirjastosi lukukelvottomaksi. Lisäksi DRM-tekonologia mahdollistaa lähes ehdottoman sensuurin, jota entisaikojen kirjojen polttajat varmasti kadehtisivat. Materiaalia, jossa DRM-suojausta ei ole, voi käyttää laitteesta, alustasta, poliittisesta ilmapiiristä, sodasta, internetyhteyden saatavuudesta ja jakelijan liiketoiminan jatkuvuudesta riippumatta. Nykyisin DRM-suojaamatonta materiaalia saa lähinnä vain vertaisverkosta tai poistamalla itse DRM-suojaus hankitusta materiaalista. Näistä jälkimmäinen on nykyisin laitonta.
Vertaisverkkojen luonteesta johtuen käytännössä jokainen lataaja myös jakaa, siten on saivartelua väittää, ettei lataamisesta rangaistaisi. Nykylainsäädännön mukaan tekijänoikeudenalaista materiaalia luvatta jakamalla syyllistyy rikokseen, josta voidaan määrätä 2 vuotta vankeutta. Teosta määrättävä rangaistus on kohtuuton siksi, että se on nykylainsäädännön mukaan rikos eikä rike niinkuin sen tulisi olla. Kohtuutonta on myös se, että poliisilla on oikeus kotietsintään tällaista rikosta tutkittaessa.
Kovat rangaistukset verkkolataamisesta eivät ole vähentäneet verkkolatausta. Se tarkoittaa sitä, ettei laista piitata, joka taas tarkoittaa, että laki ei ole ajan tasalla. Mikäli pidämme kiinni nynyisestä lainsäädännöstä, tulemme vangitsemaan yhä useampia. Tuotamme siten yhä useampia henkilöitä, jota yhteiskunnan varoilla säilytämme vankilassa ja jotka vapauduttuaan huomaavat, että heidän mahdollisuutensa toimia yhteiskunnassa ovat huomattavasti heikentyneet. Se vaikeuttaa työpaikan saamista ja elämän järjestykseen laittamista puhumattakaan oikeuskulujen ja korvausten maksun vaikeutumisesta. Tällainen henkilö ei kävele videovuokraamoon vastaisuudessa hakemaan itselleen elokuvia. Erityisesti nykyisen heikon taloustilanteen aikana on anteeksiantamatonta, että ihmisistä tehdään tahallaan turhia.
Tiedostoja lataavat ihmiset ostavat 30% enemmän vastaavaa materiaalia ja yksi tai edes sata ilmaiseksi ladattua teosta ei ole muunnettavissa yhden ostostapahtuman menetykseen. Eräskin kirjailija huomasi 300% myynnin kasvun, kun saataville saatettiin ilmaiseksi digitaalinen kopio kirjasta. Onkin huolestuttavaa, että yhteiskunnassamme eniten tekijänoikeudenalaista materiaalia ostavat ovat lakiemme mukaan rikollisia.
Nykyinen laki on epäselkeä. Ei voida selkeästi sanoa, mikä on laillista ennen kuin se oikeuden päätöksellä todetaan. On moraalisesti väärin olla muuttamatta nykyistä lakia vastaamaan realiteetteja. Se, että nykyaikana lainaamista, kopioimista tai muuta sellaista toimintaa voidaan paremmin valvoa, ei ole peruste kriminalisoida tätä ihmisyyteen keskeisesti liittyvää toimintaa etenkään, kun ei voida osoittaa verkkolatauksella olevan vahinkoa, jota tuomiot vastaisivat.
Lähettänyt
Sebastian Mäki
klo
18.48
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Verkkokauppa GoG:ista saa ostettua DRM-vapaita pelejä ja elokuvia ja he kilpailevat jo nyt tarjonnassa Steamin kanssa, vaikka ovatkin vielä selkeästi kakkospaikalla. Varmaan näitä palveluja tulee lisää, kun yhä useammat käyttäjät huomaavat DRM-suojauksen tuomat haitat normaalille lailliselle käytölle. Lainsäädännön muuttaminen sen sijaan ei minun nähdäkseni paljonkaan vaikuttaisi kysyntään ja tarjontaan markkinoilla. Senhän huomaa jo siitäkin, että ihmiset warettavat vaikka se on laitonta.
VastaaPoista