maanantai 31. joulukuuta 2012

Keskusrikospoliisi, me tultiin tekemään kotietsintä

Kotona
Epätodellinen tunne on se tunne, jonka kokee aamulla herättyään ovikellonsa soittoon, kun tapaa neljä mustiin nahkatakkeihin sonnustautunutta keskusrikospoliisin työntekijää ovellansa. Unisempikin henkilö jo tässä vaiheessa alkaa toden teolla heräilemään, tai ainakin tietoisesti näin pyrkii tekemään. Moni asia ei motivoi skarppaamaan heti aamulla yhtä tehokkaasti. Jo hyvin aluillaan olevaa kognitiivista dissonanssia ei tietenkään vähennä se seikka, että ei ole aavistustakaan siitä, miksi nuo yhteiskuntamme palvelijat ovat juuri omalle ovelle tulleet. Vielä vähemmän asiat loksahtavat päässä paikalleen, kun ryhmän puhemiehenä toimiva henkilö ilmoittaa joukon tarkoituksena olla kotietsinnän suorittaminen.

Oman havaintokyvyn rajalliseksi tietävä ihminen epäilee, ettei havaitse todellisuutta ihan oikein. Puutteellisen tiedon varassa aloin käymään läpi joukkoa mahdollisia tapahtumasarjoja tarkoituksenaan tulla selvyyteen siitä, mitä oikein on tapahtumassa. Epäilin jopa psykoottisen kohtauksen mahdollisuutta vaikkei minulla koskaan sellaista olekkaan ollut. Psykoosissa oleva ihminen voisi päästää kyläilemään tulleet kaverinsa ovesta sisään, mutta luulisi näiden olevan kotietsintää suorittamaan tulleita poliiseja. Tässä kohtaa tilanteen vakavuutta tietämättä en osannut tulla johtopäätökseen, kumpi olisi huonompi vaihtoehto: mielenterveyden katoaminen vaiko pitkään vankeusrangaistukseen ja kaikkeen muuhun sellaiseen tilanteeseen liittyvään jukiseen häpeään johtavan kertomuksen alkukohtaus. Pelkoa ei helpota tieto siitä, ettei ole tehnyt mitään poliisitutkintaa edellyttävää.

Salaliittoteoriat alkavat nopeasti tuntua paljon todellisemmilta siinä vaiheessa, kun virkavalta tulee asuntoosi sisälle kutsumatta. Turun Torikokous oli ollut käynnissä jo melkein kuukauden tuona päivänä ja monenlaista vastoinkäymistä oli koettu puolustaessa perustuslaillista oikeutta jukiseen kokoontumiseen. Epäilys Torikokouksen vastustajien käyttämistä likaisista keinoista ei ollut kaukana. Kun kysyin etsinnän liittymisestä jotenkin Torikokoukseen, vastasivat etsijät etteivät tienneet mikä se on.

Aika äkkiä myös alkaa kaivata lainopillista tietoa luotettavasta lähteestä. Varhain kysyivät tietokoneen salasanoja kertoen rivien välistä olevan epäilyttävää, ellei jopa rikollista, kieltäytyä. "Vaikeutat vaan omaa tilannettas." En antanut, kun en tiennyt onko lain mukaan velvollisuus antaa. Kertoivat asiallisesti, että voin seurata etsinnän suorittamista tai sitten lähteä asemalle. Päätin jäädä seuraamaan etsintää. Asunnosta vietiin kaikki tietokoneet ja massamediaksi kelpaava laite, mukaan lukien puhelin. Poliisi ilmoitti ottavansa minut kiinni ja, että asiaan en voi vaikuttaa. Matka jatkuisi asemalle.

Turun poliisilaitos
Vasta poliisiasemalla selvisi, mistä rikoksesta minua epäilivät. Pahaksi onnekseni en kuitenkaan muistanut, missä olin ollut rikoksen tapahtumahetkellä 5.11.2011. Olin ollut kuumeessa jo yli viikon, eikä muisti tuntunut pelaavan. Kuitenkin rikoksen tunnusmerkit viittaavat tekijässä sellaisiin piirteisiin, että minua on vaikea saada kuvaan sovitettua. Sensaationhakuisuus ei ole minuun kuuluva piirre. Olen myös mielestäni kunnianhimoisempi siinä mielessä, etten kokisi tuollaisten tietojen käsiinsä saamista edes saavutukseksi. Paheksun tekoa sen vuoksi, että ihmisten yksityistietoja paljastettiin ilman mitään riittävää syytä. Riittävä syy ei ole tietojärjestelmissä olevien haavoittuvuuksien paljastaminen. Esimerkiksi Bradley Manning saa sympatiani siksi, että hänen tekonsa on ollut omiaan paljastamaan rikoksia, jotka muuten eivät olisi paljastuneet. Grillasivat minua monta tuntia, lähes itkun partaalle. Positiivista oli tosin se, että kiinni otettuna olin kuulemma valtion hoivassa ja valtion tulee pitää silloin minut ruokittuna ja juotettuna. Sain asemalla kupin kahvia.

Takaisin kotiin
Kuulustelun jälkeen sain kyydin takaisin kotiin. Minulle annettiin ilmaisukielto. Sen lisäksi, että minua ahdisti koko tapahtuma, en nyt saanut edes keskustella siitä kenenkään kanssa, jotten paljastaisi tutkinnan kannalta tärkeää tietoa. Kävin Torikokouksen teltalla. Oli mieli maassa, mutta näyttelin niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Taisin kannustaa jotakuta pysymään rohkeana osoittaen samaa viestiä kai hiukan itsellenikin. Sairastin kotona vielä päivän verran kuumettani. Sitten alkoi pelottaa se, että olin yksin ja siten ilman minkäänlaista alibia, mikäli taas tapahtuu jotain, mistä minua epäiltäisiin. Pelkäsin myös, että minut päästettiin pois asemalta vain siksi, että tarkkailisivat miten käyttäytyisin. Ahdisti. Pelotti. Sain jonkin verran selvitettyä myös sosiaalisista medioista, taskuun jääneistä kuiteista ja sähköpostista missä noin suunnilleen olin viettänyt aikaani rikoksen tapahtumahetkellä. Vietin kaverini luona pari päivää. Seura teki hyvää ja tuntui mukavalta tietää, että on koko ajan tarvittaessa alibi. Mielessä kävi tosin, että ajastettuna voi mitä vaan tehdä tietokoneella, joten alibikaan ei välttämättä toimi samalla lailla kuin ns. perinteisissä rikoksissa.Yritin keskittyä arkeen. 

17. päivä minua haastateltiin työpaikkaan, johon minut myös palkattiin. Minun olisi pitänyt vakuuttaa kirjallisesti, ettei minua epäillä mistään rikoksesta. Ilmaisukielto esti asiasta keskustelemisen. Soitin rikospoliisille kertoakseni probleemastani. Seuraavana päivänä sainkin puhelun, jossa he kertoivat, etteivät enää epäile minua rikoksesta. Olo helpottui huomattavasti vaikka vielä joutuikin vaikenemaan asioista ystäville.

Summa Summarum
Nyt ilmaisukieltoni on päättynyt. Ilmaisen siis itseäni. Minua epäiltiin rikoksesta sen takia, että minun tarjoamieni palveluiden kautta levitettiin http://ylilauta.fi/ sivustolle linkkiä 16000 suomalaisen henkilötiedot sisältäneeseen tiedostoon. Sivuston lokissa näkyi siis minun internetyhteyteni julkinen IP-osoite lähettäjänä. Palveluita, jotka mahdollistavat tämän on kaksi: Avoin langaton verkko ja TOR-palvelin. Tekijä on siis joko ohjannut verkkoliikenteensä TOR-verkkoon, josta se on tullut ulkomaailmaan minun päätepisteeni kautta tai ollut jossakin langattoman verkkoni kantaman sisällä. Olen pättänyt jatkaa näiden palvelujen tarjoamista keskeytyksettä.

Tyhminkin ihminen tänä päivänä ymmärtää, että internetissä ei noin vain kirjoitella ilman, että joku kirjoittajan saisi selville. Siksi on olemassa anonymisointiteknikkaa, jonka avulla voi esim tehdä kirjoituksia internetissä ilman, että lähettäjää saadaan selville. Joissain maissa vainotaan esimerkiksi toisinajattelijoita ja liikenteen anonymisointi voi olla ainoa tapa välttyä vankeudelta, kidutukselta tai jopa kuolemalta. Joissain maissa ei esimerkiksi ole ilmaisun vapautta. Langattomat verkot ovat murrettavissa auki olivat ne WEP tai WPA salattuja. WEPin saa auki muutamassa minuutissa ja esimerkiksi WPS ominaisuudella varustetun WPAn 4-10 tunnissa. Myös yleisillä nimillä asetettujen WPA tukiasemien salasanat voidaan rainbow-table tekniikan kanssa selvittää. Voidaan olettaa, että henkilö, joka onnistuu henkilötietolistan saamaan käsiinsä, osaa myös salata oman identiteettinsä tarvittaessa. Tiedostot voi lähettää vaikka kahvilan avoimesta verkosta. Muiden ihmisten langattomien verkkojen käyttämisellä oman identiteettinsä salaaminen on tänä päivänä niin helppoa, että sen voi kuka tahansa toteuttaa.

Mielestäni kotietsinnälle ei ollut järkevää perustetta. Olisin kyllä ymmärtänyt ja auttanut tarpeen mukaan, mikäli poliisi olisi ottanut yhteyttä minuun asiasta muutoin, kuin epäiltynä. Kyllä rikollisen pitää olla todella tyhmä, jos omasta verkostaan jotain lähettää ja sillä tavalla saa osakseen poliisin huomion. Niin tyhmä, että on jo lähes mahdotonta sellaisen tyypin saada mitään yksityisiä tiedostoja haltuunsa. Jo käymällä läpi tietoja minusta sosiaalisessa mediassa pitäisi toivon mukaan tulla ilmi, että jotain aivoissani tapahtuu. Tämän tapahtumasarjan kokeneena voin kuitenkin sanoa, että on kyllä mukava palata normaaliin päivärytmiin ei niin jännittävään elämääni.

Kirjoitus on julkaistu toisessa blogissani.