perjantai 20. syyskuuta 2013

Suhu-s, avoin kirje

Hei,

Luin tänään artikkelisi: "Vievätkö robotit työpaikat?". Aihe oli mielenkiintoinen ja mielestäni sitä oli käsitelty hyvin usealta kannalta. Itse olen ohjelmoija, joten automatisointi ja erityisesti verkkokaupat ovat sellaisia tuttuja asioita, jotka ovat osaltaan vaikuttaneet paljon siihen, miten ihmiset työllistyvät.

Minulla oli vaikeuksia ymmärtää, mitä tarkoitit lauseellasi: "Kansantalous saa vauhtia sokeista, jotka välittömästi vähentävät työvoiman tarvetta." Minulla ei käsittääkseni ole häiriöitä kognitiossa sen enempää kuin ihmisillä keskimäärin ja olen lukenut erittäin paljon elämäni aikana niin suomeksi kuin englanniksikin.

Minun oli vaikea ymmärtää, miten näkövammaiset liittyivät työvoiman tarpeen vähenemiseen. Muutaman kerran lauseen luettuani päättelin olevan mahdollista, että tarkoitit reaktiota äkilliseen henkiseen iskuun. Tässä olisi selkeyttämiseksi mahdollista ja jopa suotavaa käyttää š-äänteellistä kirjoitusasua, šokki.

Suomen kielen vahvuuksiin kuuluu se, että tietty kirjain vastaa aina tiettyä äännettä. Kun omaksumme vierassanoja tulee näitä š-äänteellisiä sanoja yhä enemmän käyttöön. Ongelmallista on vierassanojen kotoistaminen niin, ettei niitä erota kirjoitusasultaan muista, jo aikaisemmin käytössä olleista sanoista. Se tekee sanojen käytön tietyissä konteksteissa vaikeaksi.

Suomen kielessä on muitakin sanoja, joissa š-kirjaimen käyttö selkeyttäisi kuten šakki, šamaani, šampoo, šekki, šokki, šaria ja šortsit.

Hyvin ja selkeästi kirjoitetut uutiset ovat niin lukijan kuin kirjoittajankin etu. Toivoisin, että voisimme tästä vierassanojen tuomasta haasteesta selvitä niin, että saisimme pidettyä kielemme yksinkertaisen lausumistavan. Itse olen jo ennen koulua oppinut lukemaan tämän periaatteen ansiosta ja koen, että se tekee äidinkieleni ymmärtämisen ja sillä viestimisen helpoksi ja tehokkaaksi.

Ystävällisin terveisin,
Sebastian Mäki

ps. Lähetin tämän avoimena kirjeenä, koska koen, että tekstin julkaiseminen voisi edistää suhuässän käyttöä

Muokkaus: käyttöönottoa -> käyttöä (onhan suhu-s ollut käytössä jo pitkään)

päivitys 25.9.2013: Kyseinen sana oli jutussa alun perin muodossa "shokeista", mutta toimitussihteeri tai uutispäällikkö oli muuttanut sen muotoon "sokeista" - ilman š-äänteellistä kirjoitusasua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti