maanantai 5. elokuuta 2013

Tapetaan kaikki hirviöt -ajattelu

Se, että yhteiskunnassamme pedofiili ei saa kunnollista ja ihmisarvoista hoitoa ennen kuin on syyllistynyt taipumuksilleen antautumiseen, ei anna meille oikeutta toteuttaa kidutusfantasioitamme. Ei silloinkaan, kun asia on tunteisiin vetoava. Kuten lapsiin sekaantumisiin, myös raiskauksiin liittyy usein taustalla oman seksuaalisuuden tukahduttaminen ja sen seurauksena vinoutunut ja usein väkivaltainen tapa, miten se purkautuu. Ainoa todella toimiva tapa päästä tästä ilmiöstä eroon on tehdä ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä. Eräs niistä on omien asenteiden muuttaminen. Niin kauan, kun yhteiskunnassa pidetään yllä ajattelutapaa, että nainen on helppo tai lutka jos pukeutuu tietyllä tavalla tai jos näyttää tietynlaiselta tai käyttäytyy tietyllä tavalla, on myös raiskauksiakin. Tätä ajattelua ylläpitävät ehkä yllättäen eniten toiset naiset. Onko ihme, että tämän saman sairaan ajattelun omaksunut henkilö toimiikin tavalla, jota ei voisi toista ihmistä kohtaan toimia.

Kauheita asioita tehneen kohdatessaan ihmisellä on taipumus ajatella toista ihmistä hirviönä. Hirviö on yliluonnollinen, ei tähän todellisuuteen kuuluva olento. On halu mieltää oma itse ja tämä hirviö täysin erilaisiksi olennoiksi siksi, että vain siten ns. normaali ihminen voi oikeuttaa sellaisen väkivaltaisen kohtelun, joka muuten toista ihmistä kohtaan tuntuisi liioittelulta. Joillekin on helpompaa tehdä väkivaltaa toista kohtaan, kun ei tarvitse ajatella sen toisen olevan ihminen. Tämä samainen hirviö-ajattelu on nähtävissä joka puolella. Israelilaiset ovat palestiinalaisten hirviöitä ja päinvastoin. Meillä sotien aikaan ryssä oli se hirviö, jonka nitistäminen oli hyvä asia.

Edellä mainituista rikoksista saa Suomessa tuomion. Tuomion pituudet voivat tunteen pauloissa olevasta maallikosta tuntua liian lyhyiltä, mutta Suomen oikeuslaitoksen tehtävänä ei ole antaa tuomioita kostoksi. Rangaistuksen on oltava kohtuullinen. Liioitellut tuomiot vain vaikeuttavat tuomionjälkeistä yhteiskuntaan palaamista ja usein jopa niin pahasti, että tuomion suorittanut ei näe enää edes syytä olla syyllistymättä uudelleen rikokseen. Rangaistus ei tavallaan lopukkaan, vaikka sen on jo käynyt istumassa.

Jos olemme hirviöllistämässä muita ihmisiä ja vaatimassa heidän silpomistaan, niin miksi nämä "hirviötkään" olisivat yhtään sen parempia itsensä hillitsemisessä? Nämäkin "hirviöt" ovat jonkun lapsia, jotka oppivat itsehillintää kotona ja ympäristöstään. Voimme vaikuttaa omaan kulttuuriimme vain esimerkillä. Se, millainen se esimerkki on, on meistä itsestämme kiinni. Toivoisin, että saisimme positiivisten asioiden kierteen aikaiseksi. Olisi mahtavaa, jos seuraava sukupolvi jo tunnustaisi jokaiselle ihmiselle ehdottoman ihmisarvon tai universaalisti kieltäisi viestintäsalaisuuden loukkaamisen.

On selvää, että ihmisiä on suojeltava heihin kohdistuvilta rikoksilta, mutta mitä tahansa ei voi perustella hokemalla "mutta raiskauksen uhri", "mutta lapsi", "mutta suomalaiset". Poliitikot ovat löytäneet tästä mahtavan aseen aivan kaikenlaisen materiaalin sensuroimiseen ja tämä sairaalloinen tapa reagoida "hirviöihin" mahdollistaa yhä enemmissä määrin kansalaisten vakoilua ja sananvapauteen kajoamista. Mikäli emme todella opi hillitsemään itseämme en tiedä olisiko hyvä vain, että jokainen kansalainen on absoluuttisessa valvonnassa ja absoluuttisen sensuurin alainen. En tosin usko, että silloin voimme koskaan enää hillintää oppia, jos meillä ei ole mahdollisuutta siihen.

Itse olen rationaalisen ajattelun kannattaja, piraatti, ohjelmistosuunnittelija, avoimen lähdekoodin suosija ja omia ajatuksen vinoumia tunnistamaan opetteleva ihminen.

Suosittelen luettavaksi ja katsottavaksi:
Apua pedoille - http://www.city.fi/suhteet/blogit/7/apua+pedoille/123389
Yhä useampi pedofiili hakeutuu hoitoon itse - http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/269671/Yha+useampi+pedofiili+hakeutuu+hoitoon+itse
http://lapsiporno.info/
Arabikevään unohdetut naiset - http://areena.yle.fi/tv/1989201
Hyvät ihmiset ovat helvetistä - http://pantterin.blogspot.fi/2013/04/hyvat-ihmiset-ovat-helvetista.html
Viisi rikottua kameraa - http://kolmasulottuvuus.fi/index.php/home/details/219
Pedarimetsästäjiä ei kiinnosta pedofilian uhri - http://herrakeronen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/145722-pedarimetsastajia-ei-kiinnosta-pedofilian-uhri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti