lauantai 1. syyskuuta 2012
Ajatuksia Tekijänoikeuslpolitiikka 2012 Keskustelumuistiosta
Tässä muutamia ajatuksia, joita heräsi luettuani Tekijänoikeuspolitiikka 2012 -keskustelumuistion.Ensisijaisen tärkeää on luoda toimiva tekijänoikeusjärjestelmä. Ei ole mielekästä sovittaa omaa järjestelmäämme saumatomasti muiden maiden toimimattomiin järjestelmiin.
Laittoman verkkojakelun vähentäminen esimerkiksi ohjelmistojen osalta tapahtuu siirtymällä avoimiin järjestelmiin. Avoimien tiedostoformaattien ja ohjelmistojen käyttö vähentää suljettujen järjestelmien ja ohjelmien laitonta lataamista.
Tekijänoikeudella suojattu materiaali tulee saattaa vähävaraisille muulla tavoin saatavaksi. Luvaton käyttö on usein varallisuuskysymys köyhemmälle osalle väestöä. Osaamisen hankkiminen muiden, kuin aivan yleisimpien ohjelmistojen käytössä ei ole koulujen kautta mahdollista, eikä takeita ole, että kalliin ohjelmiston hankkimalla ja sen opettelemisella välttämättä hyötyykään työelämässä.
Liian jyrkät tekijänoikeuslait heikentävät mahdollisuuksia kehittää itseään tuottavaksi osaksi yhteiskuntaa teknisillä aloilla.
Tekijänoikeudet eivät saa haitata opiskelua. Tekijänoikeudet eivät saa haitata innovaatiota. Tekijänoikeudet eivät saa olla esteenä avoimien ilmaisten vaihtoehtojen tuottamiselle.
3D-tulostus tuo tiettyjen tuotteiden tuottamisen tehtaista koteihin, yksityiskäyttöön tarkoitettujen tavaroiden tulostamista tulisi suojata.
Tulisi tarkastella mitä tuotosta yleensä voidaan tekijänoikeuden piiriin lukea. Kuinka vaaditaan, että jokin lasketaan luovaksi työksi?
Kulttuurin säilyminen tulee olla ensisijaisen tärkeää. Kaiken olemassa olevan materiaalin(kirjat, äänitteet, elokuvat, ohjelmat yms.) kopioiminen ja saataville asettaminen tuleville sukupolville tulisi olla mahdollista tekijänoikeuslain puitteissa.
Tekijänoikeus pitäisi voida määrätä menetettäväksi.
Mikäli digitaaliseen kopiointiin on kappalemääräisiä rajoituksia, tulisi määrittää tarkemmin minkälaisia tallenteita rajoitteet koskevat. Tekijänoikeus ei saa olla esteenä normaalille varmuuskopioinnille. Tyypillisessä palvelimessa tiedot varmuuskopioidaan useaan kertaan niin, että kopioita on vähintään jokaista viikonpäivää kohden ainakin yksi kappale. Sen lisäksi kopioita saattaa olla myös viikoittain tai kuukausittain.
Tekijänoikeuksien valvominen ei saa loukata yksityisyydensuojaa. Vaikka teknisesti olisikin mahdollista valvoa kansalaisten internetliikennettä tekijänoikeusloukkauksien varalta, ei sitä tule tehdä. Vrt. kirjesalaisuus. Mikäli rikoksen paljastamiseksi televalvontaa, telekuuntelua tai teknistä kuuntelua tehdään, tulisi se tehdä niinkuin pakkokeinolaissa on jo säädetty.
Tekijänoikeuden piiriin kuuluvan materiaalin linkittämisen kriminalisointi ei vähennä laitonta lataamista. Valtiollisella tasolla ei myöskään tule harjoittaa internet-sensuuria taikka sisällönvalvontaa.
Yhteiskunnan tulisi korvata taiteilijoille niiden tuottamasta materiaalista korvauksia ja sallia tekijänoikeuden alaisen materiaalin käyttö laajemmin, kuin nykylainsäädäntö määrää. Tekijänoikeudella suojattujen materiaalien käyttäjä ei yksin ole materiaalista hyötyjä, myös yhteiskunta hyötyy jäsenistä, jotka ovat mm. tekijänoikeudella suojatun materiaalin avulla hankkineet itselleen tietoa, taitoja ja ymmärrystä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti