keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Järjestäytymätön rikollisuus

Joskus pitäisi vaan ymmärtää, ettei kannata lukea/katsoa uutisia(tai yleisönosastoa). Tulee vain vihaiseksi. Tällä kertaa aiheena Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston tietokoneisiin levinneet haittaohjelmat.

Viimeisetkin epäilykset siitä, että Moisio tajusi jostain lähti viimeistään siinä vaiheessa, kun bottiverkkojen ja järjestäytyneen rikollisuuden väliin vedettiin yhdysviiva. Fakta on, että sellaisen voi rakentaa kuka tahansa perehtynyt, vielä vanhempiensa luona asuva teini. Ei toisaalta yllätä, että näitä epämiellyttäviä asioita yhdistellään milloin järjestäytyneeseen rikollisuuteen, milloin terroristijärjestöihin, uusnatseihin, maahanmuuttajien rikollisuuteen, maahanmuuttajavastaiseen rikollisuuteen ja moottoripyöräkerhoihin.

Jo jonkun aikaa uutisia ja politiikkaa seuranneena näen taas tunnusmerkkejä poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi valituista näkökulmista. Aika selvää alustusta jollekkin tulevalle huonolle lakiesitykselle, joka on tarkoitettu näennäisesti suojelemaan näiltä pahoilta uhkilta, vaikkei kuitenkaan tule vaikuttamaan siihen, mihin halutaan vaikuttaa ja aiheuttaa vain harmia.

Ihan varmasti järjestäytynyt rikollisuus haalii bottiverkkoja, mutta se ei ole sama asia kuin se, että bottiverkkojen takana on järjestäytynyt rikolisuus. Erityisesti silloin, kun on kysymys suuryritysten ja kaupunkien tietojärjestelmistä, vältellään loppuun saakka myöntämästä sitä tosiseikkaa, että haittaohjelmien takana voi ihan hyvin olla jokin tylsistynyt teini. Itse pidän tätä hyvin paljon todennäköisempänä. Vasta silloin, kun näkyvissä on merkkejä siitä, että hyökkäys on kohdennettu, voidaan alkaa epäilemään ammattilaisia. Siltikään hyökkäyksen takana ei välttämättä ole "järjestäytynyt rikollisuus", niinkuin kognitiivisen vinouman omaava henkilö voisi perusteetta julistaa.

ps. Joku saisi perustaa uuden uutistoimiston nimeltä Rationaaliset uutiset. Nykyjournalismi on paskaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti